Työvoimapalvelujen siirto on sujunut pääosin hyvin
- Uutiset
Vuoden 2025 alusta alkaen työvoimapalvelut siirtyivät kuntien tehtäväksi. Asiointikanaviin ja yhteystietoihin on tullut muutoksia, koska TE-toimiston asiointipaikat on lakkautettu ja asiakkaita palvellaan nyt kuntien palvelupisteissä. Kaikki oululaiset työnhakijat ja yrittäjät asioivat jatkossa BusinessAsemalla osoitteessa Uusikatu 52.
Muutos on sujunut pääosin hyvin, mutta teknisiltä ongelmilta valtakunnallisissa tietojärjestelmissä ei ole täysin vältytty.
– Tällä hetkellä sähköinen ilmoittautuminen työnhakijaksi ei onnistu. Valtakunnallista vikaa korjataan KEHA-keskuksessa. Lisäksi osa työllisyysalueen asiantuntijoista ei pääse tietojärjestelmiin, mikä hidastaa asiakassiirtoja ja asiakastyön käynnistymistä. Yleiseen avustusjärjestelmään, jossa käsitellään muun muassa palkkatukiasioita, ei pääse tällä hetkellä kukaan, BusinessAseman palveluneuvonnasta kerrotaan.
Muutos ei vaadi asiakkailta mitään
Mittava valtakunnallinen TE-uudistus ei vaadi työnhakijoilta mitään. Työnhakijoiden tulee jatkaa työhakua tai muuta sovittua toimintaa kuten ennenkin. Näin työttömyysetuus jatkuu entiseen tapaan. Myös työnhaku pysyy voimassa.
Vuodenvaihteessa BusinessAseman palveluajoissa on poikkeuksia. Tarvittaessa voit myös olla yhteyksissä valtakunnalliseen henkilöasiakkaan yleiseen neuvontapalveluun 0295 025 500 ma–pe klo 9–16.15.
Päivitys 2.1. klo 18.45
Miten toimia, jos et saanut aloitettua työnhakua käyttökatkon tai virhetilanteen vuoksi
Jos et pystynyt ilmoittautumaan työnhakijaksi Työmarkkinatorin käyttökatkon to 2.1. klo 8.00–14.55 aikana tai käyttökatkon jälkeisen virhetilanteen vuoksi, olethan yhteydessä BusinessAseman palveluneuvontaan. Käyttökatkon tai virhetilanteiden takia hoitamatta jääneet asiat voidaan korjata jälkikäteen.