Julkaistu 5.6.2020 perjantai

BusinessAsemalle uusia palveluja

BusinessAsemalla on vielä kesäkuussa hiljaista: palveluja tuotetaan etänä ja valmennukset on siirretty verkkoon. Vain FabLabia on mahdollista varata yritysten tuotekehitystarpeisiin. Syksyllä ovet avataan jälleen, Antell Asema tarjoilee lounasta ja BusinessAseman palvelut ovat entistä paremmin saatavilla.

Poikkeusaikaa on hyödynnetty tilojen viimeistelyyn ja palvelujen kehittämiseen. 

”Odotamme innolla syksyä. Keväältä saadun palautteen perusteella panostamme mm. uuden palvelupisteen rakentamiseen sisääntuloaulan yhteyteen”, kertoo yhteyspäällikkö Helena Poukkanen.

Digipajan yrityksille suunnatut valmennukset jatkuvat verkkokaupan kehittämisen, palvelujen digitaalisen myynnin ja digitaalisiin tuotteisiin liittyvän liiketoiminnan tiimoilla. Tarjolla tulee olemaan fast track -tyyppistä, nopeasti käytännön kehittämistoimiin johtavaa koulutusta. Uutena aloitetaan pienryhmävalmennus, jossa mukana on sparraava kumppani. Henkisen jaksamisen avuksi suunnitellaan seminaarisarjaa.

Myös seuraavat koodariopiskelijat aloittavat syksyllä. Kevään ensimmäinen Diginikkarit-ryhmä joutui jättämään BusinessAseman tilat heti alkuunsa, mutta toimi tehokkaasti etänä. Tekemisiin päästiin useiden kielien ja kehitysympäristöjen kanssa.

”Pilottiryhmä pääsi hienosti tavoitteisiin ja osoitti, että kun oikea tekemisen meininki löytyy, voi riman asettaa reilusti korkealle”, toteaa ryhmää vetävä Heikki Mustonen.

Yläkoululaisia yritysmaailmaan perehdyttävässä Yrityskylässä kurkistetaan syksyllä tulevaisuuden työelämään. Reilut 500 opettajaa lähialueilta koulutetaan tulevaisuuden työelämän näkymiin.

”Yrityskylä täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Historiakatsauksen sijaan olemme päättäneet siirtää katseemme eteenpäin ja siihen työelämään, johon meillä käyvät nuoret aikanaan astuvat. Haastamme myös kaikki kumppanimme visioimaan, mitä osaamistarpeita yrityksellä on seuraavan kymmenen vuoden päästä. Yrityskylä Yläkoulussa tulevaisuuden osaajat tehdään tänään”, Yrityskylä Pohjois-Pohjanmaan aluepäällikkö Sanna Salo kommentoi.

Ajantasaista tietoa valintojen tueksi niin nuorille kuin eri työuran vaiheissa oleville tuovat myös Työn Taitajat -verkoston tapahtumat BusinessAsemalla.  Oulun seudun yritysten, oppilaitosten ja julkisten toimijoiden yhteistyöllä varmistetaan alueellemme kasvua tukeva, osaava ja motivoitunut työvoima.

Palveluja uusille yrittäjille ja yrittäjiksi aikoville

Talon kolmannessa kerroksessa aloittaa tilojen valmistuttua BusinessOulu hautomo. Se on tarkoitettu uusille yrittäjille, joilla on kasvuun tähtäävä liikeidea. Toiminnan runkona on vuoden pituinen ohjelma, jonka aikana saa asiantuntijoiden apua, tietoa ja työkaluja menestyvän yrityksen pyörittämiseen. Hautomo on myös paikka verkostoitumiselle. Esimerkiksi riskirahoituksen saamiseen hautomo tarjoaa erinomaiset edellytykset.

Myös omaa työpanostaan myyville, itsensä työllistäville aloitetaan ns. esihautomotoiminta. Tiimeihin pohjautuvassa työskentelyssä pohditaan omaa osaamista, sen mahdollisia päivittämistarpeita, myytävää palvelua, asiakkuuksia ja hinnoittelua. Lisäksi käydään läpi eri toimintamuotoja, joilla toimia yrittäjänä.

Mutta jo siinä vaiheessa, kun yrittäjyys vain vilahtaa mielessä tai on syntynyt ajatus, jonka pohjalle haluaisi rakentaa yritystoimintaa, on mahdollista saada nopeaa keskusteluapua. BusinessAsemalla toimivan Oulun Seudun Uusyrityskeskuksen tiloihin voi nimittäin jatkossa piipahtaa aukioloaikojen puitteissa aikaa varaamatta.

”Meiltä saa heti pohjaa omalle ajattelulle ja tietoa idean jatkotyöstämisteen. Ovi on auki ja kynnys todella matala”, hoksauttaa toimitusjohtaja Tuija Aitto-oja. Tavoitteena on nopea ja helppo eteneminen yritystoiminnan aloittamiseen.

BusinessAseman palvelujen avautuminen etenee eri toimijoiden omien aikataulujen sekä hallituksen antaman ohjeistuksen mukaan.

FabLab on suljettuna heinäkuun ajan.