Julkaistu 31.3.2021 keskiviikko

Kohti vähäpäästöisempää liikkumista

Oulun ympäristöohjelman linjauksista keskeisin on hiilineutraali Oulu 2040. Tätä tavoitetta tukee osaltaan Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hanke, joka Oulussa kehittää etenkin uusia vähähiilisiä liikkumispalveluja ja älykästä pysäköintiä. Liikennedatojen rajapintoja on avattu vapaasti saataviksi ja hyödynnettäviksi Oulussa, joka tunnetaan myös Suomen pyöräilypääkaupunkina ja talvipyöräilyn kansainvälisenä mallina. Kokeiluilla ja pilotoinneilla pyritään yrityksille saamaan referenssejä ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hankkeessa tutkitaan, kehitetään ja kokeillaan liikkumisen muuttamista vähähiilisemmäksi Oulussa, Espoossa, Tampereella ja Turussa.

– Valtakunnan tasolla hanke tukee kestävää liikenteen kasvua. Oulussa hanke puolestaan edistää kaupungille tärkeitä vähähiilisyys- ja ympäristötavoitteita, sanoo projektipäällikkö Sami Puuperä.

6Aika-strategia parantaa yritysten liiketoimintamahdollisuuksia uusissa liikkumisen palveluissa, matkaketjujen kehittämisessä, pysäköintijärjestelmän kehittämisessä, robottibusseissa ja sähköisissä liikkumisvälineissä.

– Oulun osatoteutuksessa vähähiilisyyteen liittyviä teemoja ovat älykäs pysäköinti ja uusien liikkumispalvelujen syntyminen liikenteellisiin solmukohtiin, Puuperä sanoo.

Työpajat ja keskustelut sidosryhmien kanssa ovat nostaneet Oulussa esille ongelmia ja haasteita etenkin pyöräilyyn liittyen. Yksi konkreettinen esimerkki on pyöräpysäköinnin kehittäminen.

– Kaivataan turvallista tapaa pyöräpysäköintiin, jotta oman kalliin pyörän uskaltaa jättää parkkiin.

Sami Puuperän mukaan Oulussa pyritään kokeiluilla ja pilotoinneilla saamaan yrityksille referenssejä ja liiketoimintamahdollisuuksia.

Mukana olevat kaupungit ovat nimenneet yritysyhteistyön kehitysalustakseen hubin tai hubeja, joissa on tunnistettu potentiaalia erilaisten liikkumispalveluiden kehittämiselle, kestävän liikkumisen parantamiselle ja päästöjen vähentämiselle.

– Oulun hubina oli alun perin Linnanmaan kampus, mutta korkeakoulujen etäopetus on vähentänyt liikkumisen ja pysäköinnin alueella minimiin. Uusi hubi on Kontinkangas, jossa myös kohtaavat suuret säännölliset kävijämäärät ja vahva julkinen liikenne.

– Hubin vaihtumisen jälkeen lähdimme uudestaan liikkeelle lähtötietojen selvittämisellä. Tarkoitus on saada loppuvuodesta 2021 haastehakuja auki yrityksille. Kokeilujen kautta avautuu yrityksille hyötyjä ja liiketoimintamahdollisuuksia, Puuperä kertoo.

Käytännössä lopputulema voi olla vaikka opastusapplikaatio tai pysäköintiä helpottava sovellus. Mahdollisuuksia on vähähiilistä liikkumista monipuolisesti edistävässä hankkeessa runsaasti.

 – Sähköistyvän liikkumisen lisäksi esimerkiksi helpompaa pysäköintiä ja turhan ajamisen välttämistä. Edistetään matkaketjuja, pyöräilyä ja joukkoliikennettä, jolloin tarve käyttää henkilöautoa vähenee, summaa Puuperä.

Liikennedata avataan Oulussa kaikkien käyttöön

Liikenteen reaaliaikaiset rajapinnat (LIIRA) -hankkeessa avattiin liikennedatojen rajapintoja vapaasti saataviksi ja hyödynnettäviksi. Oulun kaupungin liikenneinsinööri Harri Vaaralan mukaan Oulussa onkin periaate, että liikenteestä kerätty data avataan, ellei siinä ole henkilötietosuojan kannalta jotain sensitiivistä.

– LIIRAssa avattua liikennekameradataa pystyvät kolmannet osapuolet hyödyntämään avoimen rajapinnan kautta. Dataa myös esitetään oulunliikenne.fi-palvelussa graafisen käyttöliittymän kautta, Vaarala kertoo. Liikennedatan ympärillä on paljon hypetystä, mutta liiketoiminnassa riittää vielä kehitettävää, sanoo Vaarala. Nyt esimerkiksi viranomaiset tai kaupunki kadunpitäjänä hyödyntävät liikenteestä kertyvää suurta datamassaa aktiivisesti.

– Oulussa kerätään liikennevaloista valtava määrä dataa, ja sitä hyödynnetään liikenteenhallinnan ja liikennevalojen optimoinnissa. Meillä onkin ollut jo 10 vuotta käytössä liikennevalojen keskusjärjestelmä – kehitimme hieman vahingossa tosielämän IoT-järjestelmän jo kauan ennen kuin koko asiasta puhuttiin, sanoo Vaarala hymyillen.

Pyöräilypääkaupunki Oulu

Oulu pyöräilykaupunkina, ja etenkin oululaisten ahkera talvipyöräily, on noussut suuren kansainvälisen mediahuomion kohteeksi. Pyöräilyyn panostetaan Oulussa osana vähähiilistä liikkumista, sanoo Harri Vaarala.

– Muutenkin kaikki liikenteen saralla tekemämme liittyy enemmän tai vähemmän liikenteen ilmastovaikutuksen pienentämiseen. Keskustan liikennejärjestelmää pyritään muokkaamaan vähäautoisemmaksi, ja joukkoliikenteessä pyritään kilpailutusten kautta vähäpäästöisempään kalustoon.

Liikenneinsinööri Vaarala on mukana kehittämässä pyöräliikennettä, jonka menestystä alettiin Oulussa rakentaa fiksuilla ratkaisuilla jo 1970-luvulla.

– Oulussa ymmärrettiin rakentaa pyöräliikenteelle erillistä verkostoa, joka on irrallaan autoliikenteen käyttämistä väylistä. Näin pyöräily kesällä metsän keskellä on miellyttävämpää ja reittien talvikunnossapito on helpompaa. 

Vaaralan mukaan otolliset olosuhteet kehittävät pyöräilyä entisestään. Eivät oululaiset ole sen karaistuneempia kuin muutkaan ihmiset, mutta laaja, hyväkuntoinen verkosto houkuttelee pyöräilemään vuoden ympäri.

Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa ja Liikenteen reaaliaikaiset rajapinnat -hankkeet ovat osa 6Aika-strategiaa. Kuutoskaupungeilla on yhteisiä, kaupungistumiseen liittyviä haasteita. 6Aika-strategian avulla Helsinki, Espoo, Vantaa, Tampere, Turku ja Oulu pyrkivät vastaamaan näihin haasteisiin ja kehittämään entistä parempia palveluja. 6Aika-strategiaa rahoittavat Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR), Euroopan sosiaalirahasto (ESR), Suomen valtio, kuutoskaupungit ja hankekumppanit. Rahoitusta myöntävät Uudenmaan liitto ja Hämeen ELY-keskus.

Kuvassa: Vähähiilinen liikkuminen liikennehubeissa -hankkeen projektipäällikkö Sami Puuperä.

Lisätietoja: 
Projektipäällikkö Sami Puuperä
puh. 050 523 4356, sami.puupera (at) ouka.fi
6Aika-viestintä, Sari Hyvärinen, Oulun kaupunki
puh. 044 703 1317, sari.hyvarinen (at) ouka.fi