Fyysinen tekoäly avaa uusia mahdollisuuksia Suomen teollisuudelle – kansalliset toimijat yhdistävät voimansa
- Uutiset
Tiedote: Sitra
Kuvat: Topias Dean, Sitra
Koneissa ja laitteissa toimiva fyysinen tekoäly on yksi nopeimmin kehittyvistä ja strategisesti merkittävimmistä teknologiakentistä globaalisti. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere ja Turku kokoavat kansalliset toimijat ja yritykset tunnistamaan ne mahdollisuudet, joista voi syntyä Suomelle uusia investointeja, vientiä ja kasvua.
Fyysinen tekoäly voi muodostua yhdeksi Suomen seuraavista kasvualoista. Sitra, Espoo, Oulu, Tampere, Turku sekä joukko keskeisiä kansallisia toimijoita käynnistävät yhteistyön, jonka tavoitteena on tunnistaa Suomen vahvimmat kilpailuedut, houkutella investointeja ja vauhdittaa uuden liiketoiminnan syntyä.
Fyysisellä tekoälyllä tarkoitetaan tekoälyn hyödyntämistä roboteissa, koneissa ja muissa fyysisissä järjestelmissä. Sen odotetaan muuttavan esimerkiksi teollisuutta, logistiikkaa ja tuotantoa samalla tavalla kuin ohjelmistopohjainen tekoäly on muuttanut tietotyötä.
Monilla fyysisen tekoälyn osa-alueilla markkinat ja arvoketjut ovat vasta muodostumassa, joten kilpailuasemat eivät ole vielä lukkiutuneet.
– Suomen vahvuus ei ole vain yksittäinen teknologia vaan kyky yhdistää teollinen osaaminen, ohjelmistot ja tekoäly. Nyt etsimme ne kasvualueet, joilla tästä yhdistelmästä voi syntyä uutta kasvua, kommentoi Laura Halenius.
Mukana fyysisen tekoälyn kasvun kiihdytyshankkeessa ovat Espoon, Oulun, Tampereen ja Turun alueiden elinkeinotoimijat sekä Oulun Yliopisto, VTT, Business Finland ja AI Finland. Sitra tukee rahoituksellaan kaupunkien yhteisiä toimia, joilla vahvistetaan fyysisen tekoälyn ekosysteemiä ja luodaan edellytyksiä uudelle kasvulle.
Katse kärkiin, joissa Suomella on mahdollisuus menestyä
Suomen osaaminen teollisuudessa, automaatiossa ja teknologioissa tarjoaa erinomaisen perustan uusien ratkaisujen kehittämiselle ja kaupallistamiselle.
Työssä muodostetaan yhteinen tilannekuva fyysisen tekoälyn mahdollisuuksista Suomessa, tunnistetaan lupaavimmat sovellusalueet sekä valmistellaan yhteisiä toimenpiteitä yritysten, tutkimuslaitosten, rahoittajien ja julkisten toimijoiden välillä.
Hankkeessa yhdistyvät eri puolille Suomea rakentuneet osaamiskeskittymät, joilla on vahvuuksia keskeisillä teknologia- ja sovellusalueilla.
– Fyysisen tekoälyn seuraavassa kasvuvaiheessa tekoäly, langattomat yhteydet ja reunalaskenta yhdistyvät fyysisiin laitteisiin ja autonomisiin järjestelmiin. Oulun seudulla on vahvaa osaamista juuri näillä alueilla sekä erinomaiset edellytykset rakentaa niistä uutta kansainvälistä liiketoimintaa, kommentoi Defence & ICT asiakkuuspäällikkö Jussi Leponiemi Business Oulusta.
Tampereen seudulla fyysinen tekoäly kytkeytyy erityisesti vahvaan koneenrakennus- ja valmistusperinteeseen, joka kattaa koko ketjun siruista ja sensoreista aina teollisuuden työkoneisiin asti.
– Tekoälyn siirtyminen tietokoneen näytöltä osaksi tehtaiden ja työmaiden arkea luo mahdollisuuden merkittävään tuottavuushyppyyn ja viennin kasvattamiseen, kiteyttää Pertti Aimonen, Business Tampereen operatiivinen johtaja.
Turku tuo hankkeeseen merellisen osaamisensa yhdistettynä vahvaan teolliseen ja teknologiseen ekosysteeminsä, joiden pohjalta voidaan rakentaa uusia ratkaisuja sekä kasvua.
– Saaristomeri tarjoaa kansainvälisesti poikkeuksellisen testi- ja kehitysympäristön haastavissa pohjoisissa olosuhteissa, kommentoi Business Turun kärkiteknologioiden erityisasiantuntija Reetta Vuorinen.
Espoon alueella taas yli 1500 korkean teknologian yrityksen keskittymä tarjoaa erinomaiset edellytykset fyysisen tekoälyn vauhdittamiseksi eri toimialojen arvoketjuissa.
– Otaniemen innovaatiokeskittymässä on maailmanluokan osaamista kvanttiteknologioissa, puolijohteissa ja mikroelektroniikassa. Yhdistämällä tämä osaaminen puolustus- ja kaksoiskäyttöteknologian, älykkäiden kaupunkiratkaisujen ja terveysteknologian vahvoihin kehitys- ja käyttöympäristöihin sekä eri puolilla Suomea syntyvään osaamiseen voimme synnyttää merkittäviä uusia kasvutarinoita, Espoon kaupungin elinkeinojohtaja Teemu Haapalehto sanoo.
Lisätiedot
Sitra:
- Laura Halenius, johtava asiantuntija, Kasvua kriittisistä teknologioista ‑projektin johto, Sitra, laura.halenius@sitra.fi, 0294 618 303
- Lauri Korvenmaa, asiantuntija, Kasvua kriittisistä teknologioista, Sitra, lauri.korvenmaa@sitra.fi, 0294 618 502
- Krista Takkinen, johtava asiantuntija, Viestintä, Sitra,
krista.takkinen@sitra.fi, 0294 618 539
Alueiden yhteyshenkilöt:
- Business Oulu: Jussi Leponiemi, asiakkuuspäällikkö Defence & ICT, jussi.leponiemi@businessoulu.com, 044 2387 860
- Business Tampere: Pertti Aimonen, operatiivinen johtaja, pertti.aimonen@businesstampere.com, 040 774 9259
- Business Turku: Reetta Vuorinen, kärkiteknologioiden erityisasiantuntija, reetta.vuorinen@businessturku.fi, +358 10 321 8818
- Business Espoo: Jenni Selosmaa, erityissuunnittelija FAIR EDIH, jenni.selosmaa@espoo.fi, +358 40 6343862
Lue lisää:
Sitran blogi Tekoäly siirtyy koneisiin ja tehtaille – mitä se tarkoittaa Suomelle?
Työ on osa Sitran Kasvua kriittisistä teknologioista ‑projektia, jonka tavoitteena on vahvistaa teknologia-alan ennakointi- ja innovaatiokykyä ja luoda edellytyksiä talouskasvulle. Sitran tehtävänä on lisätä ymmärrystä kasvun edellytyksistä ja etsiä Suomelle kestävän kasvun mahdollisuuksia. Kuvat: Topias Dean, Sitra

