Julkaistu 8.2.2023 keskiviikko

Kaupungin kiinnostavin asema täyttää 3 vuotta – toiminta laajenee

Helmikuussa 2020 avattu BusinessAsema on ehtinyt taaperoikään ja juhlii 3-vuotissyntymäpäiviään ystävänpäiväviikolla työn merkeissä.

– Syntymäpäivän sijaan vietämme syntymäpäiväviikkoa maanantaista perjantaihin 13.–17.2. Tapahtumia on niin työnhakijoille, yrittäjille, urapolkuaan miettiville kuin kaikille kaupunkilaisille. Kannattaa kurkistaa tapahtumakalenteriin. Kirsikkana kakun päällä kahvila-ravintola Antell Asema tarjoaa kävijöille perjantaina maistiaisia, yhteyspäällikkö Helena Poukkanen vinkkaa.

Aseman toiminnot tutuiksi

BusinessAseman FabLabin heijastintyöpajat maanantaina perjantaina ovat kaikille avoimia. Tiistaina klo 10–12 järjestetään Seuraava asema on BusinessAsema -tutustumistilaisuus, joka alkaa ystävänpäiväkahvittelulla Antell Asemalla. Aamupäivän aikana selviää, mitä kaikkea Asema tarjoaa: monenlaisia palveluja, työskentely- ja kokoustiloja, tapahtumia sekä FabLabin – digitaalisen pienvalmistuksen verstaan.

Tiistain teemana on erityisesti yrittäjyys, kun sekä BusinessOulun, Oulun seudun Uusyrityskeskuksen että TE-palvelujen yritysasiantuntijat ovat paikalla. Työnhakijoille on tarjolla mm. Pohteen JobCorner-työnhakutreffit torstaina klo 14–16 sekä päivittäin opastusta työnhakuun, kouluttautumiseen ja oman polun löytämiseen.

Toiminta laajenee

BusinessAseman toiminta laajenee keväällä uusille urille, kun International House ja Startup Station sijoittuvat Asemalle.
Palveluneuvonnan kanssa samoihin tiloihin International House tarjoaa palveluita monikielisesti ja monikanavaisesti matalalla kynnyksellä.

– Kansainväliset tulijat saavat tietoa ja neuvontaa Ouluun tai Oulun seudulle muuttamisesta, asettautumisesta, työnhausta, opiskelusta ja yrittäjyydestä. Työnantajille puolestaan tarjoamme tukea kansainvälisen osaamisen ja rekrytoinnin kysymyksissä, taustoittaa Poukkanen.

Startup Station tarjoaa inspiraatiota, tietoa ja verkostoitumismahdollisuuksia alkuvaiheessa oleville startup-yrityksille ja yrittäjille.

– Tapahtumia ja koulutusohjelmia järjestämällä kokoamme yhteen alkuvaiheen kasvuyritykset, asiantuntijat, hautomo-ohjelmat ja ekosysteemikumppanit. Startup Station on turvallinen ympäristö innovoida, jakaa, kokeilla ja nousta uudelle tasolle, sanoo ohjelmapäällikkö Viera Karam BusinessOulusta.

Pop-upeissa jatkossa myös asumisneuvontaa

Pop-upit ovat kaikille kaupunkilaisille tarkoitettuja palveluja, ja niitä on tarjolla joka viikko. Asemalla voi pistäytyä esimerkiksi Kelan, talousneuvonnan, työnhaun tai yrityksen kehittämisen asioissa. Näihin ei tarvitse varata erikseen aikaa. Riittää, että varmistat, milloin tarvitsemasi palvelu on tarjolla.

Uusimpana palveluna on aloittanut asumisneuvonta. Asumisneuvojat antavat maksutonta ohjausta ja neuvontaa asumiseen liittyvissä pulmatilanteissa kaikille oululaisille asumismuodosta riippumatta, olipa kyseessä vuokrakoti, omistusasunto, kimppakämppä tai jokin muu asumismuoto.

– Apua saa esimerkiksi asumiseen liittyvien tukien ja etuuksien hakemisessa, uuden asunnon hakemisessa sekä vuokranmaksuongelmissa, kertoo koordinaattori Jannika Leinonen BusinessAsemalta.

Asumisneuvojat ovat tavattavissa Asemalla parillisilla viikoilla torstai-iltapäivisin, seuraavan kerran 23.2. klo 13–16.

Katso synttäriviikon tapahtumat BusinessAseman tapahtumakalenterista www.businessasema.com/tapahtumat ja tule tutustumaan!