Julkaistu 25.1.2022 tiistai

Työkokeilusta unelmahommiin

”Mikään ei olisi voinut mennä paremmin. Olen vahingossa päässyt tekemään sellaista työtä, josta en osannut edes haaveilla.” Näin sanoo oululainen Jari Uusitalo, joka on työskennellyt kaksi vuotta ohjaajana BusinessAsemalla. Jarin vastuulla on BusinessAseman FabLab, joka on digitaalisen pienvalmistuksen työskentelytila. Siellä kaupunkilaiset pääsevät kokeilemaan huipputeknologiaa – kuten 3D-tulostimia ja laserleikkureita.

Jari sai vakituisen työn FabLabista vuoden 2021 vaihteessa. Aiemmin hän oli työskennellyt yrittäjänä ja opiskellut insinööriksi.

”Kun valmistuin ammattikorkeakoulusta vuonna 2010, taistelu työpaikoista oli kovaa. Sain määräaikaisen työsopimuksen. Sen päätyttyä rakensin talon.”

”CV:ssäni oli paljon tyhjää ja tiesin, ettei se näytä hyvältä. Aloin katsella kaikkia mahdollisuuksia. Halusin todistaa muille, lähinnä työnantajille, että osaan olla toimelias.”

Palkkatukityö vei eteenpäin

Kun Jari oli hetken aikaa työtön, häneltä kysyttiin terveystarkastuksessa, haluaisiko hän lähteä työllisyyspalveluiden asiakkaaksi ja mukaan työkokeiluun. Hän sai eteensä listan työkokeilupaikoista ja alkoi työskennellä mobiilipelifirmassa.

Siellä hän koodasi puoli vuotta, kunnes seuraavaksi hänelle tarjottiin palkkatukityötä.

Hän sai työnsuunnittelijan paikan Honkapirtiltä. Pateniemessä sijaitseva Honkapirtti tunnetaan muun muassa BusinessOulun työllisyyspalveluiden pyörittämästä urheilu- ja liikuntavälinelainaamosta – joka on osa kuntouttavaa työtoimintaa.

”Palkkatukityö on oikeaa työtä. Se vie aina eteenpäin. Luotin koko ajan, että jotain uutta on tarjolla.”

Samaan aikaan hän sai mahdollisuuden opiskella globaalissa Fab Academy -koulutuksessa. Puolen vuoden koulutuksessa hän oppi ymmärtämään uuden sukupolven koneita sekä tekemään niillä monenlaisia juttuja.

”En ollut tuolloin koskaan aiemmin edes käyttänyt 3D-tulostinta, vaikka olenkin tee-se-itse-tyyppinen ihminen ja olen aina ollut kiinnostunut koneista.”

Honkapirtillä Jari työskenteli melkein kaksi vuotta. Sen jälkeen hän päätyi nykyiseen ohjaajantyöhönsä BusinessAsemalle, joka avattiin Oulun keskustassa helmikuussa 2020.

Nyt Jari innostuu erityisesti siitä, kun hän saa esitellä digitaaliseen valmistamiseen tarkoitettuja koneita vierailijoille sekä ohjata niiden käyttöön. Työssään hän saa yhdistää sosiaalisen osaamisensa insinöörin taitoihinsa.

BusinessAseman FabLabissa hän on nähnyt useiden silmäparien laajentuvan hämmästyksestä, kun hän esittelee, mitä kaikkea esimerkiksi 3D-tulostimilla ja laserleikkurilla voi tehdä – kuten koruja, leluja tai teknisten laitteiden osia.

”Kaikki on mennyt kuin Strömsössä. En voisi kuvitellakaan parempaa työtä itselleni.”