Julkaistu 28.3.2022 maanantai

Työvoimapalvelujen uudistuksessa tarvitaan avointa vuorovaikutusta

Työministeri Tuula Haatainen vieraili maanantaina 28.3.22 Raahessa ja Oulussa. Ministeri kuuli sekä Raahessa että Oulussa kokemuksia työllisyyden kuntakokeilusta nyt, kun kokeilun alkamisesta on kulunut noin vuosi.

Raahessa ministerin erityisen huomion kohteena oli osaavan työvoiman saatavuus, joka on haaste monille kaupungeille Suomessa.

Oulussa ministeri keskusteli Oulun kaupungin ja alueen toimijoiden kanssa tulevasta TE2024-uudistuksesta. Uudistuksessa pääosa nykyisin TE-toimistojen vastuulla olevista työ- ja elinkeinopalveluista siirtyy kuntien muodostamille työllisyysalueille. Linjaus liittyy hallitusohjelman työllisyystavoitteeseen. Uudistuksen tavoitteena on palvelurakenne, joka edistää työntekijöiden nopeaa työllistymistä ja lisää työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuutta, saatavuutta, vaikuttavuutta ja monipuolisuutta.

Uudistuksen yhtenä tavoitteena on siirtää palvelut lähemmäksi asiakkaita sekä tuoda yhteen elinvoima- ja koulutuspalveluita työllisyyden tukemiseen”, toteaa ministeri Haatainen. ”Työllisyyden ja elinvoiman vahvistaminen kulkevat käsi kädessä, siitä uudistuksessa on kyse. Yritysten toimintaedellytysten kehittäminen, kasvun mahdollistaminen ja digivihreän siirtymän tukeminen avaavat mahdollisuuksia investoinneille uusille työpaikoille Suomeen. Hyvällä työvoimapolitiikalla voimme auttaa yrityksiä kasvamaan ja varmistamaan osaavan työvoiman saatavuuden. Tässä myös alueilla on myös merkittävä rooli”, muistuttaa ministeri Haatainen

Ministeri tapasi vierailullaan TE-toimiston henkilöstöä. Tapaamisessa Ministeri korosti sitä, että siirrossa ei ole kyse siitä, etteivätkö TE-toimistot olisi tehneet hyvää työtä. ”Uudistuksella viedään TE-palvelut lähemmäksi asiakkaita ja saadaan kunnan koulutus- ja elinvoimapalvelut paremmin tukemaan työllistymistä sekä alueiden elinvoimaa”, painotti ministeri Haatainen. ”Osa kunnista valmistautuu uudistukseen kuntakokeilujen avulla, osassa kuntia on erilainen tilanne ja se edellyttää tiivistä ja avointa vuorovaikutusta jo nyt TE-toimiston kanssa.”

Oulun kaupungin viesti ministerille oli, että järjestämisvastuu tulee säätää jokaiselle kunnalle, ei vain työllisyysalueen vastuukunnalle. Oulun kaupunki katsoo myös, että hyvinvointialueiden tulee olla osavastuussa pitkään työttöminä olleiden työttömyysturvamaksuista.

TE2024-uudistus on valtava muutos myös kuntien kannalta ja on erittäin tärkeää, että jokaisella kunnalla on siinä järjestämisvastuu. Siten menot- ja tulotkin voidaan kohdistaa tarkemmin. Valmistelu on käynnissä ja on hienoa, että ministeri käy alueilla kuulemassa kuntien näkemyksiä uudistuksesta,” sanoi Oulun kaupunginjohtaja Päivi Laajala.

Lisätietoja:

Ministeri Tuula Haatainen/ erityisavustaja Mikko Heinikoski, p. 0295 047 175

Kaupunginjohtaja Päivi Laajala, p. 040 180 1168

Johtaja Maire Mäki, Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto, p. 0295 056 800