Yksin yrittämisestä yhdessä kehittämiseen: SoteKlubi käynnistyy marraskuussa
- Uutiset
Sote-yrittäjän ei tarvitse selvitä kaikesta yksin. Marraskuussa käynnistyvä SoteKlubi tarjoaa Oulun alueen yrittäjille vertaistukea, uusia näkökulmia ja käytännön keinoja oman liiketoiminnan kehittämiseen.
SoteKlubi kokoaa yrittäjiä yhteen jakamaan kokemuksiaan, vahvistamaan verkostojaan ja kehittämään toimintaansa yhdessä muiden kanssa. Klubi sisältää viisi ohjattua lähitapaamista, joissa käsitellään yrittäjien arjessa ajankohtaisia teemoja sekä etsitään ratkaisuja yritystoiminnassa vastaan tuleviin kysymyksiin.
Mukaan voivat hakea sekä yritystoiminnan alkuvaiheessa olevat että jo pitkään alalla toimineet yrittäjät. Osallistujilta edellytetään sotealan koulutustaustaa, kiinnostusta yritystoiminnan kehittämiseen sekä halua osallistua aktiivisesti keskusteluun ja kokemusten vaihtoon.
Aikaa kehittää yritystä arjen keskellä
Asiakastyön lisäksi sote-yrittäjän työpäivät täyttyvät usein asiakashankinnasta, markkinoinnista, ja erilaisista hallinnollisista tehtävistä. Arjen kiireessä aikaa oman liiketoiminnan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja kokemusten vaihtamiselle muiden yrittäjien kanssa jää helposti liian vähän.
SoteKlubi tarjoaa tähän tukea. Tapaamisissa käsitellään osallistujille ajankohtaisia teemoja, jaetaan kokemuksia sekä pohditaan yhdessä ratkaisuja arjen haasteisiin.
SoteKlubia vetäjänä toimii laillistettu ravitsemusterapeutti, terveystieteiden maisteri sekä Arwia-palvelun perustaja ja kehittäjä Noora Oikarinen.
– SoteKlubissa yrittäjät voivat konkreettisesti pysähtyä yritystoiminnan äärelle. Kun mukana on eri vaiheissa olevia yrittäjiä, kokemusten jakaminen ja käytännön vinkit voivat auttaa jokaista eteenpäin, Oikarinen kertoo.

Luottamuksen ilmapiiri rohkaisee keskustelemaan
SoteKlubin tavoitteena on luoda luottamuksellinen ja turvallinen ilmapiiri, jossa osallistujat voivat keskustella avoimesti.
– Turvallisella ilmapiirillä on suuri merkitys sille, kuinka avoimesti ihmiset uskaltavat jakaa kokemuksiaan. SoteKlubissa osallistujien ratkaisuja tai tapoja toimia ei aseteta paremmuusjärjestykseen, vaan erilaisia kokemuksia tarkastellaan uteliaasti ja niistä opitaan yhdessä, Oikarinen painottaa.
Klubiin osallistuminen ei edellytä sitä, että yritystoiminnan pitäisi olla valmis tai kaikkiin kysymyksiin olisi jo vastaukset.
– Me olemme kaikki keskeneräisiä. Juuri siksi voimme oppia toisiltamme, Oikarinen sanoo.
Yhteistyötä ja uusia näkökulmia
SoteKlubin tarjoama tuki voi auttaa löytämään ratkaisuja tilanteisiin, jotka tuntuvat yksin työskennellessä haastavilta. Toisen yrittäjän kokemus voi parhaimmillaan tarjota oivalluksia, tai käytännön toimintatapoja, joita ei itse ole tullut ajatelleeksi.
Oikarisen mukaan moni yrittäjä kohtaa yritystoiminnassaan samankaltaisia haasteita.
– Kun joku on jo löytänyt toimivan ratkaisun, hänen kokemuksensa voivat auttaa myös muita eteenpäin.
Oikarinen toivoo, että klubissa syntyneet yhteydet kantavat myös tapaamisten jälkeen ja avaavat uusia yhteistyömahdollisuuksia yrittäjien välille.
– Jos voin klubin avulla vähentää edes yhden sote-yrittäjän kokemaa yksinäisyyttä, se on jo paljon.
SoteKlubi pähkinänkuoressa
Kenelle?
Oulun alueen sote-yrittäjille, jotka haluavat kehittää yritystoimintaansa yhdessä muiden yrittäjien kanssa. Osallistujilla tulee olla sotealan koulutustausta.
Miten?
Klubi sisältää viisi lähitapaamista. Yksi tapaaminen kestää kolme tuntia.
Milloin?
- ma 9.11.2026 klo 13.00–16.00
- ke 2.12.2026 klo 13.00–16.00
- ti 15.12.2026 klo 13.00–16.00
- ma 11.1.2027 klo 13.00–16.00
- ma 1.2.2027 klo 13.00–16.00
Hakeminen ja lisätiedot: https://www.lyyti.fi/reg/soteklubi26
SoteKlubin järjestää BusinessOulu.
