Julkaistu 2.9.2020 keskiviikko

Yrityshautomotoiminta alkaa BusinessAsemalla

Tästä syksystä lähtien sekä startup-yritysten että yritysideaansa vielä pohtivien on mahdollista hakeutua mukaan BusinessAseman 3. kerroksessa pyöritettävään, maksuttomaan hautomotoimintaan.

Toiminta jakautuu kahteen kanavaan: BusinessOulu Hautomo on tarkoitettu vähintään valtakunnallisille markkinoille tähtääville kasvuyrityksille toimialasta riippumatta ja BusinessOulun esihautomotoiminta valmennukseksi yritysideaa tai sen jalostamista miettiville henkilöille ja tiimeille.

BusinessOulu Hautomon toiminnan runkona on vuoden pituinen ohjelma, joka käydään sitoutuneiden tiimien kanssa yksilöllisesti läpi. Ohjelman aikana saa asiantuntijoiden apua, tietoa ja työkaluja kasvuyrityksen pyörittämiseen. Hautomo on myös paikka verkostoitumiselle ja väylä riskirahoituksen hakemiseen. Lisäksi hautomo-ohjelmaan osallistuville yrityksille on tarjolla vuokrattavia työskentelytiloja.

BusinessOulu Hautomon toimintaan voi hakea mukaan, kun lähtee suunnittelemaan toimintaa vähintään valtakunnallisille markkinoille. Hautomo-ohjelman voi aloittaa myös yksin, jos tarkoituksena on kasvattaa ja laajentaa yrityksen osaamista muilla henkilöillä. Hautomotoiminnan vetäjään kannattaakin olla yhteydessä matalalla kynnyksellä, jos ohjelma tuntuu omaa yrittäjyyttä tukevalta.

BusinessOulun esihautomo antaa tavallista yritysneuvontaa pidemmän polun kehittää omaa liikeideaa ja arvioida sen onnistumisen mahdollisuuksia. Esihautomo on tarkoitettu kaikille yritystoiminnan aloittamisesta kiinnostuneille, yrittäjyyttä pohtiville työttömille työnhakijoille ja lomautetuille sekä vasta valmistuneille opiskelijoille.

Esihautomotoiminta jakautuu kahteen osaan. eStart Esihautomo-ohjelman osallistujat kehittävät liikeideaa ja pohtivat omaa yrittäjyyttään asiantuntijoiden ohjauksessa BusinessAseman tiloissa Oulun keskustassa. 10 viikkoa kestävään ohjelmaan on mahdollista päästä mukaan, vaikka osallistujalla ei hakuvaiheessa olisi tiimiä tai liikeideaa. Itsensä työllistävien polku puolestaan on tarkoitettu freelancereille tai muille, jotka harkitsevat oman työpanoksensa myymistä palveluna. Polku perustuu yksilöllisiin tapaamisiin joko BusinessAseman tiloissa tai etänä, mutta myös yhteisiä etätilaisuuksia voi olla ohjelmassa.

Hautomotilojen alakerrassa sijaitsevalta BusinessAsemalta saa yrittäjyyteen, osaamiseen ja työllistymiseen liittyvät palvelut. BusinessAsema toimii myös uusien ratkaisujen yhteiskehittämis- ja kokeilualustana. Business Asemalla on mm. FabLab demojen tekoon, cave-ympäristö VR/AR-toteutuksiin, erilaisia koulutuksia ja valmennuksia sekä työskentely- ja tapahtumatiloja.

Lisätiedot BusinessOulu Hautomosta:

Hannu Hiltunen, 044 703 1394, hannu.hiltunen@businessoulu.com

BusinessOulu Hautomo

eStart Esihautomo-ohjelman tuottavat Osuuskunta A. Vipunen & Pectim Consulting Oy. Lisätiedot:

Jukka Berg, 040 559 7040, jukka.berg@avipunen.fi

Anna Leena Ollikainen, 040 509 0218, annaleena.ollikainen@pectim.com

Lisätiedot itsensä työllistäjien esihautomo-ohjelmasta:

Heikki Tunkkari, 044 703 1399, heikki.tunkkari@businessoulu.com

BusinessOulun esihautomo