Kier­to­har­joit­te­lua koti­toi­mis­tol­la

Uusi nor­maa­li on siis hybri­di: hybri­dis­ti töis­sä, hybri­dis­ti pala­ve­reis­sa – mitä­hän seu­raa­vak­si?

Elo koti­toi­mis­tol­la on nyt vakiin­tu­nut: olk­ka­rin nur­kas­sa sijait­se­van työ­pis­teen kruu­nuk­si han­kit­tu, itsel­le sopi­van kokoi­nen ja sopi­vas­ti sel­kää ja nis­kaa tuke­va noja­tuo­li saa­pui eilen. Kyl­lä, teen töi­tä noja­tuo­lis­sa! Mut­ta se on vain 1/3 työ­pis­tees­tä­ni.

Aamut alka­vat läp­pä­ri kor­keal­la, keit­ti­öön avau­tu­val­la tasol­la, jon­ka ääres­sä istun satu­la­tuo­lil­la ja vie­res­sä lois­te­lee kir­kas­va­lo­lamp­pu. Täs­sä voin teh­dä töi­tä myös seis­ten, pät­kä­mit­tai­nen kun olen. Kun aamu ja sil­mät on avat­tu, siir­ryn eteen­päin.

Tason vie­res­sä on var­si­nai­nen työ­pöy­tä, joka on ehkä vähim­mäl­lä käy­töl­lä, kos­ka sen perus­tuo­li ei ole kovin ergo­no­mi­nen. Sii­nä on kui­ten­kin läp­pä­rin ja mui­den työ­vä­li­nei­den säi­ly­tys­paik­ka. Kun pyö­räh­dän vie­lä hie­man vasem­mal­le, niin toi­min­nal­li­sen työ­pis­tee­ni kol­man­nel­la sivul­la on noja­tuo­li, jos­sa luo­vat jutut suju­vat par­hai­ten.

Vaik­ka noja­tuo­lis­sa läp­pä­ri syli­ta­sol­la on lep­poi­saa kir­joi­tel­la, on jos­sain vai­hees­sa nous­ta­va ylös. Nyt ehkä palaan ”tis­kil­le” teke­mään töi­tä seis­ten. Itse asias­sa on niin, että yksi­kään työ­tuo­li ei yksin pelas­ta ergo­no­mi­aa, jos sii­hen jämäh­tää. Idea on lii­kah­taa ja vaih­taa asen­toa välil­lä.

Päi­vän kat­kai­see koi­ra­lenk­ki lou­nas­tauol­la tai muu­al­le sovit­tu pala­ve­ri. Busi­ness­A­se­mas­ta on tul­lut lem­pi­paik­ka, sil­lä umpi-int­ro­ver­tin­kin on pak­ko tun­nus­taa, että juu­ri ihmi­set teke­vät työs­tä mie­le­käs­tä. Ja naa­ma­tus­ten tapaa­mi­nen on pal­jon kivem­paa ja luo­vem­paa kuin läp­pä­riin huu­te­lu.

Käve­ly­ko­kouk­seen ei kukaan ole vie­lä kut­su­nut. Hei sen­kin voi jär­jes­tää hybri­di­nä!