Nuo­rem­pi suku­pol­vi työ­elä­män kult­tuu­rin muu­tos­voi­ma­na

Olen poh­ti­nut pal­jon työn käsi­tet­tä. Mitä työ on – kus­sa­kin kon­teks­tis­sa? Sehän ei ole ident­tis­tä, vaan esi­mer­kik­si jokai­sen orga­ni­saa­tion tulee omal­la koh­dal­laan mää­ri­tel­lä työn­sä käsi­te ja sisäl­tö. Mikä mer­ki­tys työl­lä on? Mitä se voi antaa niin orga­ni­saa­tiol­le, sidos­ryh­mil­le kuin yhteis­kun­nal­le, ja mitä se voi antaa työ­tä teke­väl­le yksi­löl­le? Mik­si töi­hin men­nään ja mik­si siel­lä ollaan?

Uusi nuo­ri suku­pol­vi, joka työ­elä­mään on näi­nä aikoi­na ja lähi­tu­le­vai­suu­des­sa astu­mas­sa, jano­aa työl­tä mer­ki­tyk­sel­li­syyt­tä ja koh­tuul­li­suut­ta. Nuo­ri suku­pol­vi myös toi­voo työ­elä­mäl­tä ennen muu­ta yksi­löl­lis­tä­mis­tä mut­ta toi­saal­ta yhtei­söl­li­syyt­tä. Kai­va­taan vapaut­ta olla oman työn­sä her­ra, mut­ta yksin ei halu­ta jää­dä vaan mie­lel­lään löy­det­täi­siin moti­vaa­tio­ta myös vah­vas­ta yhtei­söl­li­syy­des­tä työ­pai­kal­la tai vaik­ka­pa oman toi­mia­lan sisäl­lä sekä myös yhteis­kun­nal­li­sen vai­kut­ta­vuu­den tasol­la. Voi­si myös tode­ta, että nuo­ri suku­pol­vi tulee toden­nä­köi­ses­ti entis­tä enem­män rik­ko­maan tähän asti totut­tu­ja rajo­ja ja käsi­tyk­siä sii­tä, mikä kaik­ki onkaan yhteis­töis­sä tai työ­elä­mäs­sä yli­pää­tään mah­dol­lis­ta.

Oli­sin naii­vi jos väit­täi­sin, että nuo­ri suku­pol­vi on kek­si­nyt tar­peen työn yksi­löl­lis­tä­mi­ses­tä, yhtei­söl­lis­tä­mi­ses­tä, mer­ki­tyk­sel­li­syy­des­tä ja koh­tuul­li­suu­des­ta. Näi­tä on toi­vot­tu, kai­vat­tu, lykät­ty, hylät­ty ja onnis­tu­nees­ti toteu­tet­tu työ­elä­mäs­sä pit­kät tovit aiem­min­kin ja myös täl­lä het­kel­lä. Ihmi­nen tah­too tun­tea itsen­sä tär­keäk­si ja hyö­dyl­li­sek­si, eikö tot­ta. Mut­ta argu­ment­ti­ni on, että nuo­ri suku­pol­vi ei tyy­dy vain odot­ta­maan, jos­ko nämä tar­peet toteu­tu­vat. Nuo­ri suku­pol­vi yhä sel­keäm­min vali­koi työ­paik­kan­sa sen perus­teel­la, toteu­tu­vat­ko siel­lä nämä tar­peet aivan rea­lis­ti­ses­ti. Joten onko täl­lä menol­la työ­nan­ta­jil­la enää mitään mah­dol­li­suut­ta jää­dä sor­mi suu­hun ja toi­voa vain työ­voi­man saa­ta­vuu­den jat­ku­mis­ta?

Onko nuo­ri suku­pol­vi krant­tu? Onko nuo­ri suku­pol­vi halu­ton teke­mään työ­tä? Onko opit­tu sii­hen, että asiat tapah­tu­vat joten­kin itses­tään ilman, että nii­den eteen tar­vit­see pon­nis­tel­la? Nämä ovat todel­la kink­ki­siä kysy­myk­siä. Uskon, että jokai­ses­ta ihmis­ry­kel­mäs­tä löy­tyy eri­lai­sia piir­tei­tä niin hyväs­sä kuin haas­ta­vam­mas­sa, mut­ta aivo­ja ja aja­tuk­sia kut­kut­ta­vaa onkin se vies­ti ja sig­naa­li, jota nuo­ri suku­pol­vi työ­elä­mäl­le antaa: työ ei voi olla niin hek­tis­tä ja nega­tii­vi­ses­ti kuor­mit­ta­vaa, ettei sii­tä mei­naa kere­tä palau­tua vapaa-ajal­la.

Kuka tahan­sa oli­si kran­tun­puo­lei­nen tai halu­ton­kin pon­nis­te­le­maan tuol­lai­ses­sa kult­tuu­ris­sa pitem­män pääl­le. Ei meil­lä ole varaa ennen­ai­kai­ses­ti elä­köi­tyä työ­uu­pu­mus­vi­ruk­sen levi­tes­sä hur­jaa tah­tia. Täs­sä on myös iso ris­ki, että mikä­li työ­elä­mään astu­mas­sa ole­va poruk­ka kokee työn lii­an iso­na haas­tee­na, hel­pos­ti saa­te­taan jät­täy­tyä koko­naan työ­elä­män ulko­puo­lel­le, mikä taas hei­ken­tää yksi­lön mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tun­net­ta yhteis­kun­nan jäse­ne­nä tuo­mas­sa omaa kort­tan­sa kekoon. Lisäk­si tämä on aivan suo­raan iso haas­te myös koko yhteis­kun­nal­le.

Kar­ri­koi­den sanot­tu­na nuo­ri suku­pol­vi elää jo syn­ty­mäs­tään asti pai­neis­te­tus­sa maa­il­mas­sa, jos­sa koe­taan ole­mas­sao­lon tus­kaa, kun ympä­ril­lä muut muka­mas vai­kut­ta­vat ole­van itseä menes­ty­neem­piä yli-ihmi­siä suo­rit­ta­ja- ja pär­jää­jä­sie­lui­neen. On help­po ver­ra­ta omaa elä­mää ja työ­elä­mää mui­den vas­taa­viin aivan täy­del­li­ses­sä reaa­lia­jas­sa. Mei­dän pitäi­si teh­dä työ­elä­mäs­sä armol­li­suu­des­ta ja koh­tuul­li­suu­des­ta uut­ta tren­dik­kyyt­tä. Mut­ta ollaan vil­pit­tö­män tark­koi­na: aina­han vaa­ra­na on, että työn­te­ko läs­säh­tää riman ali suo­riu­tu­mi­sek­si, mikä­li ei uskal­le­ta yrit­tää kun­nol­la, jos pelä­tään kuor­mit­tu­mis­ta. Kes­keis­tä oli­si puut­tua hai­tal­li­seen, uuvut­ta­vaan kuor­mit­tu­mi­seen ja lisä­tä ihmis­tä ener­gi­soi­vaa aikaan­saa­mi­sen tun­net­ta työs­sä.

Seu­raa­va lähi­tu­le­vai­suu­den iso jut­tu työ­elä­mäs­sä tul­koon siis ole­maan, että nos­te­taan armol­li­suu­den, koh­tuul­li­suu­den ja mer­ki­tyk­sel­li­syy­den arvos­tus nii­den ansait­se­mal­le jalus­tal­le, mut­ta pide­tään huo­li, että ihmis­kun­nas­sa pysyy ter­vet­tä reip­paut­ta, yrit­te­liäi­syyt­tä, sopi­vaa tavoit­teel­li­suut­ta, teke­mi­sen mei­nin­kiä sekä vas­tuun­kan­toa itses­tä ja muis­ta. Balans­si… Se kai se on hyvä sana.

Hen­riet­ta Kar­ja­lai­nen

Kir­joit­ta­ja on yrit­tä­jä, kehit­tä­jä ja puhu­ja, joka toi­mii nuo­rem­man suku­pol­ven sanan­saat­ta­ja­na työ­elä­män ken­täl­lä.