Kuka kasvattaa pohjoisen seuraavat seniorit?
- Blogi
Kirjoittaja: Sofia Järnström
Tänä kesänä eräs yrittäjä kertoi minulle, ettei hänen tarvitse jatkossa enää palkata junioritason insinöörejä tai koodareita, sillä tekoäly hoitaa ne työt. Kun kuulin lyhyen ajan sisällä samansuuntaisia ajatuksia useammalta taholta, aloin huolestua. Joukossa oli yrityksiä, jotka ovat perinteisesti työllistäneet nuoria ja joissa moni on saanut kasvaa oman alansa ammattilaiseksi.
Rekrytointialan yrittäjänä etsin työkseni kokeneita osaajia. Tiedän, miksi yritykset tarvitsevat ihmisiä, jotka pystyvät ottamaan vastuuta heti. Mutta jos kaikki haluavat seniorin, kuka palkkaa juniorin?
Keskusteluissa esiin nousevat myös aika ja resurssit. Harjoittelijaa ei oteta, koska ohjaamiseen ei ole aikaa. Kesätyöpaikka jää avaamatta, koska perehdytys ei mahdu arkeen. Myönnän, olen yrittäjätaipaleellani itsekin vedonnut näihin. Tiedän, miten todellisia nämä rajoitukset ovat. Työntekijän palkkaaminen on aina investointi, jonka odotetaan maksavan itsensä takaisin.
Juuri siksi tämä on monelle yrittäjälle tosi hankala kysymys. Yksittäinen yritys voi tehdä täysin perustellun päätöksen jättää palkkaamatta. Kun saman päätöksen tekee riittävän moni, yhä useammalta nuorelta voi kaventua mahdollisuus päästä työurallaan alkuun.
Perehdytykseen käytetty aika näkyy heti kalenterissa ja kustannuksissa. Tarjoamatta jääneen mahdollisuuden seuraukset näkyvät vasta myöhemmin ja usein muualla: jonkun työura ei pääse alkamaan, osaaminen jää käyttämättä ja tulevaisuuden suunnitelmat siirtyvät. Pahimmassa tapauksessa yhä useampi nuori aikuinen on vaarassa jäädä pitkäksi aikaa työelämän ulkopuolelle.
Mitä tapahtuu, jos yhä useampi nuori tekee sen, mihin olemme kannustaneet: opiskelee, hankkii osaamista ja hakee töitä, mutta työelämässä hänelle ei löydykään paikkaa? Kuinka kauan voi rakentaa luottamusta omaan tulevaisuuteensa, jos mahdollisuutta päästä alkuun ei yksinkertaisesti tule?
Ensimmäiseen oman alan työhön liittyy paljon odotuksia. Pääsee käyttämään oppimaansa, tekemään jotain merkityksellistä ja rakentamaan itsenäistä elämää. Työssä syntyy suhteita, kertyy kokemusta ja oma suunta alkaa hahmottua. Siksi pitkittynyt odottaminen ei ole vain työllisyyskysymys. Se vaikuttaa siihen, millaisena nuori näkee oman tulevaisuutensa ja uskaltaako hän rakentaa sitä täällä.
Oulussa meillä on huipputason korkeakoulutusta, ja tänne tulee fiksuja ihmisiä ympäri Suomea ja maailmaa. He käyttävät vuosia osaamisensa rakentamiseen täällä. Jos ensimmäinen oman alan työ löytyy lopulta muualta, myös elämä voi rakentua sinne. Silloin pohjoisesta voi lähteä juuri sitä osaamista, jota täällä tarvittaisiin tulevina vuosina.
Kyse on myös yritysten omasta kilpailukyvystä. Osaamista, jota tarvitsemme kymmenen vuoden päästä, ei voi ostaa valmiina, jos kukaan ei ole kasvattanut sitä. Tämän päivän juniorit ovat huomisen senioreita, ja heistä kilpaillaan silloin vielä nykyistäkin kovemmin.
Olen saanut oman yritykseni ja asiakkaidemme kautta nähdä monen hienon uran alkumetrit ja seurata ylpeänä niiden etenemistä. Joukossa on ollut niin vastavalmistuneita kuin alanvaihtajiakin. Kokemuksen rinnalla kiinnitän huomiota siihen, miten henkilö oppii, miten hän suhtautuu (jatkuvaan) muutokseen, miten hän toimii tiimissä sekä mikä häntä motivoi.
Rekrytoinnissa kannattaa erottaa, mitä pitää osata heti ja mitä voi oppia työssä. Näyttöä uuden oppimisesta ja ongelmanratkaisusta voi löytyä myös opinnoista ja omista projekteista. Jos edellytämme valmista osaamista kaikkeen, saatamme ohittaa ihmisen, jolla olisi paljon annettavaa. Työn muuttuessa myös työuran alun pitää voida muuttua. Nuori voi osallistua uusien toimintatapojen kehittämiseen ja tuoda osaamista, jota työyhteisöstä vielä puuttuu. Oppiminen voi kulkea molempiin suuntiin, kun sille on tilaa.
Koulutuksen ja ensimmäisen työpaikan välistä matkaa ei tarvitse ratkaista yksin. Oppilaitokset, BusinessOulu ja muut toimijat tarjoavat jo yhteistyömahdollisuuksia ja tukea. Samalla meidän on yhdessä tunnistettava, mikä vielä estää nuoria ja työpaikkoja kohtaamasta. Me työnantajat voimme aloittaa pohtimalla, millainen ensimmäinen askel olisi omassa yrityksessämme mahdollinen. Se voi olla harjoittelu, opinnäytetyö tai mahdollisuus tutustua alaan. Ratkaisuja on olemassa.
Työnantajat hei, tutustukaa vaihtoehtoihin ja pohtikaa, onko teillä mahdollisuutta avata jollekin nuorelle väylä työelämään, jotta hän pääsee kasvamaan senioriksi. Vuoden 2040 osaamista rakennetaan nyt. Ja samalla koko pohjoisen tulevaisuutta.
Lue lisää mahdollisuuksista tukea nuorta kohti työelämää: businessoulu.com/tulevaisuus
Sofia Järnström on Notarecin perustaja ja toimitusjohtaja sekä rekrytoinnin strateginen asiantuntija. Hänellä on 15 vuoden kokemus asiantuntija- ja johdon suorahauista Suomessa ja kansainvälisesti. Notarec on osa HTGP Groupia. Sofia on mukana myös Oulun yritysbrändilähettiläidentoiminnassa (pääkuva).
